torstai 4. heinäkuuta 2013

Tarina päivässä/kesäloma

Kesäloma on yleensä ansaittu.Siis tehdystä työstä palkinto. Silloin, kun lapset olivat pieniä (4kpl) , menimme lapsuudenkotiini lomalle. Nyt itse mummona ymmärrän, miten raskasta se oli äidille. Minä makasin vintillä ja luin ja äiti joutui tekemään kaiken. Minä lepäsin, keräsin voimia raskaaseen työhöni. Viikon me jaksoimme, sitten kummankin pinna kuitenkin kiristyi ja katsoin parhaaksi koota laumani ja siirtyä toiseen mummolaan. Siellä oli sikäli stressaavaa, että jouduin itse vahtimaan lapsia. Mihinkään ei saanut koskea ja talo oli täynnä pikku esineitä. Olohuoneen lattialla oli iso itämainen matto, jossa oli erilaisia eläimiä. Makasimme lattialla ja yritimme löytää niitä mahdollisimman paljon. Nukuimme vanhassa talossa ja jouduimme käyttämään yöllä ulkovessaa. Siitä on jäänyt ainakin yhdelle trauma. Mutta mummolassa oli myös oma uima-allas.
Jostakin syystä nämä ajatukset kesälomasta tuli ensimmäisenä mieleen. Nyt ei myönnetä lomaa. Eläkkeellä muka ollaan aina lomalla. Ei pidä paikkaansa.

8 kommenttia:

  1. Minä olin pikkutyttönä maalaistalossa palvelijana Helsingistä saapuville serkuilleni. He ottivat heinäkuussa aurinkoa ja pikkulikasta alkaen keittelin ruokaa heille valmiiksi. En muuten tekisi enää :D

    VastaaPoista
  2. Minä olin pikkutyttönä lapsenlikkana kolmelle nuorimmalle sisarukselleni. Sitten kun pääsin mummankotia niin se oli ihanaa juhlaa. Mumma ja paappa pitivät kuin prinsessaa ja maalla kun oltiin niin mahtavia muistoja sieltä jäi:)

    VastaaPoista
  3. a.i.v.a.n .... joskus nuoriso ajattelee, että mummoilla on aina aikaa ja jaksamista ja halua ottaa lapsia hoitoonsa. Niin minäkin ensin tein, etten kertonut, että väsyn ja kun olen vielä työelämässäkin niin omat viikonloput ovat tosi tärkeitä. Sitten kerroin, että toivon, että kysytään, että saako tuoda yökylään. Nyt pelaa hyvin.

    VastaaPoista
  4. Eläke/sairasloma/työttömyys/tms ei todellakaan tarkoita lorvailua ja lomailua koko aikaa! Onhan ne kaikki kotityöt, virastoasiat, kauppa-asiat, ties mitä kaikkea pakollista ja siihen sitten vähemmän pakottavat asiat. sitä liian helposti osoitetaan sormella, että kyllähän sinä kerkeet kaikkeen ja jaksat, kun et töissä ole... No, sairaslomalla tiedän lisäksi sen tosiasian, ettei jaksa, vaikkei mitään olisi tehnytkään joku päivä. Ei vaan kykene.

    Ulkovessa olisi ihana mökillä. Mökillä en kaipaa posliinipyttyä. Tai vierailulla, silloin tällöin. Ihan kotona se sitten onkin eri asia. Nuoret ja lapset eivät välttämättä ihan vielä ajattele samoin, mutta ajallaan, kun ikää tulee ja alkaa luonto ja se semmonen alkeellisempikin kiinnostaa... Jospa se trauma siitä vielä lievenisi. ;)

    Tuollainen ihana tutkimusmatka-matto olisi ihan huippua lapsille! Joskus näin tapetin, johon oli kätketty paljon kaikkea ja itsekin sitä tutkin innoissani lapsenmielisin silmin. :)

    Kiitos taas tämän päivän "luukusta". :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä hyvä. Osuva tarina. Enpä ole ennen lukenut tästä asiasta kirjoitettavan.
    Meillä on myös 4 lasta (nyt 7 lastenlasta). Kesäisin vierailtiin mummoloissa. Omassa kodissani eniten. Vetäydyin kaikista hommista. Osin siksi,että koin olevani lomalla, osin siksi että äitini ei juuri antanut tilaa tehdä huushollia,hän teki kaiken niin kuin pitää tehdä. Lähdettäessä olin sairas syyllisyydestä. Se oli kauheaa. En voi syyttää muita. En osannut lähteä siitä tilanteesta. Äitini ikään kuin vaati meitä sinne.

    VastaaPoista
  6. Kyllä sitä näin yli vuoden sairaslomalla olleena kaipaisi jo kovasti lomaa omasta elämästään. Sitähän tuo on, kun pääsee jonkun ystävän luo kylään pitemmäksi aikaa tai peräti jonkun mökille kaveriksi. siinä piristyy niin sielu, ruumis kuin henkikin! Ei tää kotona oleminen oikeasti ole lomaa!

    VastaaPoista
  7. Mainio tarina.
    Kiva kun ilmottauduit korttirinkiini. Laittaisitko minulle s.postilla yhteystietosi, jotta saadaan kuoret aikanaan perille.

    VastaaPoista
  8. Puhutteleva tarina! Toit esille monia tärkeitä asioita, mm. sen miten kesäloma määritellään. Onko kesälomaa vain silloin, kun ollaan työelämässä? Siinä meille kaikille pohdittavaa!
    Ja onkohan sen joku lunnonlaki, että aikuiset lapset, vaikka olisivat jo itsekin äitejä, niin taantuvat lapsuudenkodissaan :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!