Luulenpa, että me kaikki olemme tunteneet elämämme aikana syyllisyyttä enemmän tai vähemmän. Jo pieni lapsi tuntee syyllisyyttä. Se onkin sitten taitolaji vanhemmilta, miten he käsittelevät asiaa. Lisäävätkö he lapsen syyllisyyttä niin, että hän joutuu vanhempana sanomaan niinkuin körttinuorten paidassa: minä olen syyllinen kaikkeen. Tämän pitäisi olla kevennys!
Jos taas ajattelen omaa elämääni, niin nuorempana olin ihan tyytyväinen tekemiini ratkaisuihin ja valintoihin. Olin usein oikeassa omasta mielestäni. Minulla oli oikeus tehdä niinkuin tein.
Mutta voi voi. Nyt kun ikää ja toivottavasti viisautta on tullut, tunnen monista ratkaisuistani syyllisyyttä. Joudun ihmettelemään, kuinka olen voinut toimia sillä tavalla.
Syyllisyyden myöntäminen on joskus todella vaikeaa. Menettää kasvonsa. Kun sen uskaltaa, voi kokea suunnattoman helpotuksen ja vapauden tunteen.
Minulla on ollut ja on vieläkin paljon syyllisyyksiä eri asioista. Aikaisemmin niitä oli eniten siitä, että olen hoitanut lapsiani huonosti. Nyt se on hieman lieventynyt.
VastaaPoistaMilloin mistäkin syyllisyys saattaa nousta pintaan. Se on aika raskasta.
Ihan totta, syyllisyys poukahtaa esille milloin ja mistä vain. Esimerkiksi vaikeudesta eläytyä lähimmäisten ja yleensäkin toisten ihmisten asemaan, tuntemuksiin ja ajatusmaailmaan.
VastaaPoista