perjantai 12. heinäkuuta 2013

Tarina päivässä/kakkukahvit

Minä en osaa juoda kahvia, jos ei ole kastettavaa. Kakkukahvit näin kesällä verannalla, voiko olla parempaa! Kyllä tietysti voi, kakkukahvit ja jäätelö.
Minä opin leipomaan vasta hyvin aikuisena. On pakko tunnustaa, etten kotona ollessa oppinut mitään. Mutta se onkin ihan eri tarina se.
Tätilässä, missä nyt asun, pidettiin aina Elvin-päivät. Kutsua ei lähetetty, ihmiset tiesivät, että Elvin päivänä on kakkugalaasit. Sotien jälkeen kävijöitä saattoi olla yli 50 henkeä. Minusta se on paljon. Silloin olikin kahvikutsut yleisempiä kuin nykyään. Ei odotettu kutsua, vaan poikettiin tupaan. Ja aina oli kakkua tarjolla. Alkukesästä pravuurina oli raparperipiirakka. Ikävää siinä oli voin ja sokerin vaahdottaminen pienen pienellä puukauhalla. Jos satuimme olemaan paikalla, tehtävä oli ilman muuta meidän nuorempien.
Maustekakku oli myös hyväksi havaittu tarjottava. Yleensä aina leivottiin kotona, siis tätilässä. Niin on kyllä leivottu meilläkin. Ei olisi ollut varakaan ostaa kaupasta isolle porukalle.
Joskus kävi niinkin, kun oikein yritti leipoa hyvän kakun, se ei lähtenyt vuoasta irti, tai ei noussut kunnolla, tai sokeri oli unohtunut. Kumma juttu. Sitten kun vain sotki aineet ja laittoi vuokaan, saikin aikaan mahtavan kakun.
Nyt ei juuri kakkuja leivota, minä lihon jo katsomisesta (taikinan maistamisesta) ja mies ei syö imeliä. Meillä leivotaan vain, kun tulee vieraita tai olen luvannut viedä jonnekin herkkuja. Kahvia kyllä juodaan, leivän kanssa.

3 kommenttia:

  1. Oi kun kiva tarina!
    Lukisin kahvijuttuja vaikka koko päivän, tai ainakin melkein!
    En minäkään oppinut kotona asuessani ruuanlaittoa enkä leipomista.
    Kahvikutsut olivat ihania lapsuudessa. Sekä niin että meille tuli vieraita tai meidät oli kutsuttu esimerkiksi juuri nimipäiville, isoillekin.
    Leikattava kahvikakku oli kova sana silloin.Pulla oli vähän pakkopullaa, ainakin niin, että sitä piti olla tarjolla kaiken muun ohella kun kutsuttiin vieraita.
    En liioin osaa juoda kahvia pelkästään. Nykyään otamme vaaleata leipää päiväkahvilla. Iltaisin minulla on lähtenyt lapasesta: ei tule uni jos ei nauti jotain extra hyvää iltakahvilla.

    VastaaPoista
  2. Makeita kahvileipiä ei saa enää syödä kuin erittäin harvoin. Voileipä linjalla siis ollaan tääläkin kahvin kanssa. No ehkä joskus jäätelöä sallitään kesäaikaan.
    Mukavia tarinoita olet kertoillut. Ennen kahvkakku oli tärkeä tarjottava, kun vieraita tuli tai sitten pullaa vähintääkin ja pipereita, jos vaan ehti leipomaan. Kaipan keksejä oli aniharvoin.

    VastaaPoista
  3. Itse kaipaan menneisyydessä sitä, että ihmiset saattoivat vaan lähteä kahville kylään. Ei tarvittu kysyä että millon kalenterissa on aikaa meille tai heille. Jos oli kotona, mentiin ja jos ei, sitten ajeltiin muuten vaan jonnekin. Sellasta huolettomuutta ja impulsiivista toimintaa. Nyt ei saa kahville porukkaa edes sopimalla etukäteen.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!