maanantai 23. joulukuuta 2013

23.joulukuuta, aatonaattona

Olimme eilen viimeisessä joulukonsertissa kirkossa ennen joulua. Kansalaisopiston opettajista koottu yhtye esitti taidokkaasti vanhoja ja uusiakin joululauluja. Yksi oli ylitse muiden Sylvian joululaulu esitettiin huilulla ja sellolla. Hieno esitys! En muuten erityisemmin tykkää kyseisestä laulusta, se on laulettu jo aivan puhki, mutta näin sovitettuna se oli todella kaunista kuultavaa.

Flunssa on sitten tarttunut minuun. Vain nuhana ja kurkun ärsytyksenä, mutta sekin riittää.Taidamme viettää kauniin, pienen joulun, kuten Sana-lehden kannessa lukee. Lepäämme.

Tämän maanantai-aamun kalenterikortti tulee Kainikselta.



Kiitos Kainis!

5 kommenttia:

  1. Ihana luukku tänäänkin aukesi sinun kalenterista.
    Hyvää joulun odotusta...yksi yö ja sitten.....

    VastaaPoista
  2. Ihana joulutunnelma on täällä blogissasi. Toivotan sinulle ja perheellesi rauhallista ja tunnelmallista Joulua. Lepäile ja nauti tekemästäsi Joulusta.
    Kiitos, että olet jaksanut tukea minua mieltäni ilahduttavilla kommenteillasi. Voi hyvin!

    VastaaPoista
  3. Kaunis kortti ja runo. Lämmintä juotavaa ja lepoa, siinä resepti nuhaan, paranemisia!

    VastaaPoista
  4. Kaunis banneri sinulla!
    Hyvää kaunista, pientä joulua teille!
    Pieni on kaunista.
    Hoida itseäsi hyvin.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!