keskiviikko 21. elokuuta 2013

Tarina päivässä/sohvanvaltaaja

Monet teistä varmaan olette nähneet englantilaisen sarjan Sohvanvaltaajat.  Siinähän porukka miltei asuu sohvalla. Tykkään englantilaisesta huumorista, vaikka tämä ei kuulukaan suosikkeihini. Sohvanvaltaaja löytyy kyllä lähempääkin, ihan omasta kotoa.
Minä ruukaan nukkua päiväunet poikkeuksetta sohvalla. Aloitan nokoset aina television katselulla ja heti kohta olenkin unessa. Monen monta elokuvaa olen myös katsonut sohvalla maaten. Joistakin tiedän alun oikein hyvin, samoin lopun. Olen nähnyt ne useaan kertaan. Keskikohta vain on jäänyt heikoille. Siinä vaiheessa olen nimittäin jo nukkunut. Sitä olen kyllä ihmetellyt, miksi ihmeessä pitää herätä, kun elokuva loppuu. Mistä sen niinkun tietää, että se loppuu.
Olen makoillut sohvalla jo monta vuotta ja siksipä keskimmäinen osa (kolme osaa) on painunut vähän alemmas. Niinkuin notkolle. Painaako minun takapuoleni muka niin paljon?

4 kommenttia:

  1. Voi miten tuttua. Meilläkin on ihanan lämmin sohva kun siihen pitkälleen heittäytyy ja tv antaa oivallisen unituutulaulun siellä taustalla. Kaiken minäkin kuulen (nukkuessani) mutten mitään kuultua ymmärrä, enkä osaisi toistaa, mistä oli kyse; niin olen huomannut jälkeenpäin. Onneksi meillä ei mies ole ollenkaan sohvatyyppiä, saan vallata ihan rauhassa.

    VastaaPoista
  2. Tunnustaudun myös sohvanvaltaajaksi :) Minulla alkoi pienten tirsojen otto sohvalla silloin , kun omat lapset olivat pieniä. He katsoivat Pikkukakkosta ja minä torkahdin sohvalla. Tavasta en ole päässyt eroon ja vieläkin nukun päikkärit sohvalla :D

    VastaaPoista
  3. Hei! Laitatko vielä osoitteesi sähköpostiini: mary2@luukku.com korttivaihtoa varten.
    Sinullakaan ei varmaan ole minun osoitettani?

    VastaaPoista
  4. Hih, tuskin se sinun ahterisi sitä lommoa on painanut. :D Huonompi laatu keskityynyissä?! :)

    Meillä sohvanvaltaaja on mustavalkoinen ja urospuolinen. ;)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!