lauantai 10. elokuuta 2013

Tarina päivässä /avain

Avaimia on monenlaisia. Oikeita, joilla aukaistaan lukkoja ja sitten kuvaannollisia avaimia, joilla niilläkin avataan lukkoja.
Avaimia on isoja ja pieniä. Meillä on iso rautainen kirkon avain, joka on ainakin kerran kelvannut jonkun keräilijän taskuun. Pieniä avaimia voidaan säilyttää vaikkapa ketjussa kaulalla. Niillä päästään useimmiten päiväkirjoihin. Tai kuvaannollisesti jonkun sydämeen.
Ihminen voi lukita itsensä sisäiseen kammioon tai aitaukseen, jonne ei kukaan pääse. Elämän tuiverruksessa hän voi rakentaa ympärilleen paksun muurin, jonne ei edes valo pääse pilkistämään. Hän voi tuskailla ja tyystin masentua tilanteessaan. Useimmiten avain löytyy kuitenkin omasta taskusta. Lukkiutuneeseen tilanteeseen on ratkaisu jokaisen ihmisen sisällä. Tosin voidaan tarvita toista ihmistä tekemään oikeita kysymyksiä, sekoittamaan ns. pakkaa.Voi joutua kokeilemaan useita avaimia, ennenkuin löytyy se oikea.
Ulkoiset lukot ovat helppoja avata, kun on oikea avain. Joskus tosin tarvitaan voimia, tönäisyä, nostoa. Sisäiset lukot ovat vaikeampia. Avain kun voi olla hukassa. Kun sen löytää ja uskaltaa avata mielensä lukot, seurauksena on useimmiten suunnaton ilo ja helpotus.

1 kommentti:

  1. Miten olisi vaikka 3-5 atc-korttia vaihtoon? Vapailla aiheilla?

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!