tiistai 27. elokuuta 2013

Tänään on leivottu

Pidämme syyskuussa mieheni kanssa Viron matkastamme kuvakertomusillan. Ajattelin tehdä tarjottavaksi virolaisia leivonnaisia, joita saimme siellä maistella. Etsiskelin ohjeita netistä, mutta en nyt ihan niitä vielä ainakaan löytänyt. Kokeilin kuitenkin muutamaa muuta. Ohjeet ovat täältä http://ruth.vuodatus.net/search/query/tags/?tag=virolaiset+reseptit.
Kurpitsa-inkiväärikakku


Ohje oli niin iso, että siitä tuli kaksi kakkua. Päälle kuuluisi vielä tomusokeria, mutta koska pakastin kakut, en sitä vielä laittanut. Taikina maistui todella hyvältä, varmaan kakut myös.


Virolaisten mummojen pullapiirakka

Tätä mummot ovat leiponeet lastenlapsilleen. Tavallinen pullataikina, johon tulee muruseos päälle. Muruseos on se juju.

Tätä otettiin päiväkahvilla. Todella hyvää!

Vielä on hakusessa pullat, joissa on makea ja suolainen sisus. Tai pullataimnaan piilotettu nakki. Sellainen on viineri viron kielellä. Tilatessa ei tule makeaa vaan suolaista!

********
Vielä täytyy laittaa kuva kasvihuonekurkusta, joka löydettiin "vahingossa". Luulin sitä ensin kesäkurpitsaksi, mutta ei meillä sellaisia kasva. Kurkkuhan se. 


Painoi 1,6 kg! Tein siitä pikkelsiä, jota tuli 2 l tölkki.




5 kommenttia:

  1. Herrrkullisen näköisiä ja varmasti hyvää! Tuota pullapiirakkaa pitää kyllä kokeilla:)

    VastaaPoista
  2. Olisipas ollut kiva saada noista herkuista palat :)

    VastaaPoista
  3. Tuota pulla juttua pitää kyllä joskus itsekkin kokeilla.Kaikki näytti niin syötävän herkullisilta :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!