perjantai 31. lokakuuta 2014

ENKELIHAASTE ALKAA

Kyselin ManuMiinalta marraskuun ENKELIHAASTETTA, jota hän on perinteisesti vetänyt. Tällä kertaa hän ei kerkiä tähän juttuun vetäjäksi ja pyysi, jos minä tekisin sen. Ja minähän alan ihan mielelläni!

Eli. Teemme marraskuun jokaiselle päivälle ENKELI ATC-KORTIN. Ihan varma en ole, tuleeko joka päivälle runokin, mutta katsotaan. Mukana voi olla myös satunnaisesti, eli kun sinulle sopii ja innostut kortin tekemään. 

Ilmoittautuakin voi, mutta ei ole pakko. Jotakin pientä voin arpoa haasteen loputtua.

ENKELIHAASTE ALKAA HUOMENNA 1.11 JA JATKUU MARRASKUUN AJAN. TULE MUKAAN VALMISTAUTUMAAN TÄLLÄ TAVALLA JOULUN TULOON!


3 kommenttia:

  1. Kiitos Maca kun rthdyit tuuraamaan Manumiinaa ja saadaan taas tehdä enkelikortteja ja niillä karkottaa tää päällekäyvä kaamosmasennus ja on mulla muutakin karkotettavaa tänävuonna kun aina ennen meillä alko juhlaviikot ja nyt vaan tuppaa päälle aivan hirvee suru ja ikävä.Jospa nää enkelikortit auttas tai sit en saa ensimmäistäkään tehdyks.

    VastaaPoista
  2. Oletpas reipas Maca ! Minä olen ollut viime aikoina kovin saamaton tai sitten keskittynyt ihan muuhun (psss, kuiskaan ihan hiljaa, että minäkin pääsin pari viikkoa sitten mummoksi) ! ! ! Kortteja en ole tehnyt kuin Inspirationin haasteeseen enää aikoihin. Enkelikortteja en jostain syystä tykkää oikein tehdä, joten jäänpä siitä syystä pois, vaikka muuten mukaan tulisinkin. Eiks olekin jo kaksi hyvää syytä; ajelehdin täällä sellaisissa haavemaailmoissa ja katselen tulokkaan kuvaa.

    VastaaPoista
  3. Hienoa, kun jatkat perinnettä. En osaa sanoa ehdinkö mukaa, katsotaan.
    Kiitos blogivierailuista ja kommenteista.
    Hyvää viikonloppua sinulle ja läheisillesi.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!