perjantai 6. syyskuuta 2013

Tarina päivässä / sydänyö

Miksiköhän sanotaan sydänyö? Sydän on kaiken keskus, mutta miten se liittyy yöhön? Onko niin, että sydänyö on keskellä yötä. Silloin yleensä on hiljaista, nukutaan. Kun tätä sanaa maistelee, se tuntuu oikeastaan aika hyvältä sanalta. Lempeältä. Sydänyön tunteina ei voi tapahtua mitään pahaa. Totuus on kuitenkin aivan toinen.
Sydänyöllä voi tapahtua hirvittäviä asioita. Isoissa kaupungeissa suuressa maailmassa elämä ja syke ei hiljene edes sydänyöllä.Pimeys voi tarkoittaa myös pimeyden töitä.
Minä valvon usein sydänyöllä. Viimeisen työrupeaman aikana en saanut nukkua yhtään yötä "rauhassa". Monta kertaa yön aikana oli herätys. Kun jäin sairaslomalle ja sitä myöten eläkkeelle, luulin unirytmin palautuvan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Valvoessa monenlaiset ajatukset risteilevät mielessä. usein asiat kasvavat paljon isommiksi kuin ne todellisuudessa ovat. Ahdistaa. Ei varsinaisesti pelota, mutta tuntuu ikävältä. Sydänyöstä voi muodostua painajainen, vaikka sen pitäisi olla syvän unen aikaa.

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen pohdiskelu. Aloin miettiä nimeä Sydänyönlakka. Se on sukunimi. En osaa yhdistää tuota lakkaa mitenkään loogisesti siihen.
    Minä torkuin puolet Suomi-Espanja jalkapallo-ottelusta ja nyt ei nukuta... onko tuollaisessa tv:n katselussa mitään järkeä, kysyn vaan ;)

    VastaaPoista
  2. Minä valvon öisin myös usein. Mies väittääkin, että minulla on uniapnea ja siksi en kunnolla nuku ja vaikka muka nukun olen kumminkin unenpuutteessa aina. Välillä olen tehnyt yöllä kortteja ja ainakin järjestellyt tavaroita paikkoihinsa työpöydällä. Ristisanat olen huomannut sellaiseksi ajatuksia rauhoittavaksi yöpuuhaksi. Aivoilla muuta puuhaa kun kelata kaikkia maailman murheita ja kasvatella niitä mahdottomiin mittasuhteisiin. TV on myös hyvä..mikä vaan murhatutkinta käy..nukun sohvalle kesken kaiken!Kesällä on ollut mukava vaan ihastella kesäyötä parvekkeella.Nukkuisinkin siellä jos en tietäisi kuorsaavani.Sydänyö, sydäntalvi, kyllä siitä mieleen tulee sellainen ydin, pimein, hiljaisin, aika ennen kun aamu alkaa hiljalleen valjeta. Kielikuvat ovat kumminkin syntyneet aikana kun elämä on ollut toisenlaista elämänrytmi ihan toinen.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Valvoessa voi rukoilla läheisten puolesta.
    Tai/sekä että
    lähteä lukemaan. Näin teen, jos en osaa nukkua - lukeminen usein painaa silmät kiinni...

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!