keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Muuttoja

Tein maanantai-aamuna kakkupohjan anopin syntymäpäiville seuraavaksi päiväksi. Illan suussa soitettiin, että nyt olisi kiire tulla katsomaan. Hän oli joutunut sairaalaan. Emme aivan kerenneet, hän oli muuttanut taivaan kotiin viettämään ikuisia syntymäpäiväjuhlia. Sinne hän olikin kaivannut jo kauan.
Tässä on nyt nämä päivät menneet muissa puuhissa. Miehen isäkin muutettiin toiseen asuntoon. Kävimme aamusta sopimassa hautajaisista ja valitsemassa arkun anopille ja sen jälkeen muutettiin apen tavarat uuteen asuntoon. Hänelle tämä on ollut varmasti erittäin raskasta. Monenlaisia muuttoja.

Tänään tein kuitenkin pari korttia.Anopin muistolle. Hän oli koko ikänsä körttiläinen. Miehen ristiäisissäkin oli ollut seurat.Toinen kortti on liian "hieno".

Kimallukset eivät sovi hänen tyyliinsä.


Tämä kortti sen sijaan kuvaa hyvin häntä. Maitotonkka on joutanut koristeeksi. Raamattu kului käsissä ja kynttilät kuvaavat vapaaehtoistyötä, jota hän uutterasti teki seurakuntansa hyväksi.

HÄNEN MUISTOAAN SIUNATEN

8 kommenttia:

  1. Osanottoni anopin pois menon johdosta !

    VastaaPoista
  2. Näin aika tekee tehtävänsä. Kauniit muistot auttanevat teitä eteenpäin!

    VastaaPoista
  3. Anneli ja Hanna Helena, kiitos osanotosta.

    VastaaPoista
  4. Kauniit muistokortit olet tehnyt hänelle.
    Teillä on ollut kovasti työtä muuttojen, ym. kanssa. Asioiden hoitoja riittää.
    Voimia sinulle. Osanottoni myös anopin pois menosta. Kotiin hän pääsi.

    VastaaPoista
  5. Osanottoni. Niin kauniisti olet kuvannut anoppisi elämän tärkeitä asioita alimmassa kortissa.

    VastaaPoista
  6. Niin ajanratas pyörähtää ja sukupolvet vaihtuu. Voimia teille, aina on surullista luopua läheisistä ihmisistä.

    VastaaPoista
  7. Hei, oletko jo löytänyt mieluisia kortteja nykyisistä vapaistani tai haluatko vielä katsella ja odotella "uustuotantoa"?
    Mukavaa, että saan toivomani kortit.

    VastaaPoista
  8. Osanottoni. Liikuttavia sinun korttisi. Varsinkin tuo alimmainen.
    Kauniisti olet kuvannut häntä.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!