Kaikkihan tietää, että linja-autossa on tunnelmaa.Minun nuoruudessani vielä kuljettiin linja-autossa. Omia autoja ei juurikaan ollut.Isän veli omisti linja-autoja. Isäkin oli nuoruudessaan ennen sotia ajamassa niitä. Isä oli muuten komea mies! Ei ihme, että hän sai äidin rakastumaan.
Me saimme kulkea ilmaiseksi linja-autolla. Kuskit melkein kaikki tunsivat meidät ja jos oli joku uudempi, riitti, kun sanoi, että omistaja on setä.
Kerran menimme nuoremman siskoni kanssa mummolaan, joka oli "ulkomailla".(naapuripitäjä, jota kutsuttiin ulkomaaksi) Meiltä sinne oli vajaa 30 km ja matkaan kului tunti. Ei mitään maantiekiitäjiä silloiset autot! Iltapäivällä poislähtiessä linja-auto syttyi palamaan! Matkustajat vain pihalle ja palo sammutettiin.
Yhtenä vappuna saimme hyvät vappuajelut pelkällä linja-auton alustalla. Isä korjaili yhtä autoa, josta oli poistettu kori. Hän keräsi kaikki paikalla olleet lapset kyytiin ja niin saimme ikimuistoisen vappuajelun!
Romantiikkaakin liittyy minun linja-automuistoihin. Nuoruudessani olin tavattoman ihastunut erääseen kuskiin. Tunne oli kyllä molemminpuoleinen. Kuljin hänen kyydissään lähikaupunkiin ja takaisin, vaikkei mitään asiaa kaupunkiin ollutkaan. No, se juttu kuivui kokoon aikanaan, mutta olihan se romanttista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kävit!