keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Palaamista arkeen

Nyt kyllä sää suosi vähän liikaakin matkailijaa. Viikonloppuna oltiin Herättäjäjuhlilla Lapualla ja sunnuntaina jatkettiin vielä Satakuntaan ajatuksena tutustua Vanhaan Raumaan.
Herättäjäjuhlilla oli paljon ihmisiä ja runsaasti lämpöä. Niin todellista kuin hengellistä.Ja mikä ilahduttavaa, paljon oli lapsiperheitä.
Kaikki sujui oikein mallikkaasti.
Pohjalaisuus näkyi
Pohjalaiset ja savolaiset ovat vähän samanlaisia, kummatkin osaavat kehua itseään, ero on siinä, että pohjalaiset uskovat, mitä sanovat. (paikalla kuultua)

Tässä hauska idea kohtaamispaikkana. Torni on koottu hevosenkengistä.

*******
Juhlien jälkeen suunnattiin Kokemäelle. Jätettiin vaunu lepäämään ja lähdettiin maanantaina Raumalle. Vanha Rauma kiinnosti. Torilla tieten pysähdyttiin jäätelölle.Neljä nuorta soittajaa viritteli sopivasti soittimiaan ja kuunneltiin muutama kappale.
Olimme menossa Pyhän Ristin kirkkoon, kun meidät yhytti vanhempi nainen, joka kertoi ihan pyytämättä Rauman historiasta ja rakennuksista. Ihan mukavaa.
Sisällä kirkossa suntio levitteli vihkiryyjyä alttarin eteen. Oli alkamassa häät! Päivä oli 7.7.14, joten ei enää ihmetelty, vaikka olikin maanantai. Eiköhän tuon päivämäärän muista.
Kirkon alttarin ikkuna.
Minusta nämä vanhat kivikirkot ovat ihastuttavia. pieniä ja tunnelmallisia.

Isäntä hurautti vielä Uutenkaupunkiin - automuseoon! Monenlaisia Saabeja nähtiin ja vähän muitakin.
Tiistaina päätettiin lähteä kuitenkin kotiin. Oli aivan liian tukahduttavaa meidän kunnolle matkailla enempää.
Mutta kävimme uimassa - ensimmäisen kerran tälle kesälle.
Se vain harmittaa, ettei tule heti kirjoitettua ylös ajatuksia, eikä otettua kunnon kuvia ja paljon. Ei ole paljon jaettavaksi niistä kuvista, mitä otin.
Tulomatkalla kävimme vielä Frantsilan hyvän olon keskuksessa. Ostin muistin parantamiseen tarkoitettua uutetta.   Ilmoittelen, jos siitä on huomattavaa apua.

Savo - Pohjanmaa - Satakunta - Häme - Keski-Suomi, kaikki erilaisia maastoltaan. Kaunista omalla tavallaan joka paikassa, mutta eniten minua viehätti Häme. Viipyilevä, lämmin tunnelma. Mäkiä, järviä, taloja puiden siimeksessä. 

Kotiin tultua piti vielä kerätä kypsät mansikat. Paljon sai heittää pilaantuneita pois, mutta pakkaseen laitoin 6 rasiaa.
Tänään tyhjensin yhden pienen pakastimen viinimarjoista ja keitän niistä mehua.
Marjoja on vielä vaikka kuinka, vaikka syömmekin joka päivä niitä. uusille täytyy tehdä tilaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit!