Viikonloppu meni tosiaan tyttären lapsia hoitaessa. Olin varannut monenlaista tekemistä, jotta aika kuluisi rattoisasti. Tärkeimmäksi pienen herran kanssa muodostui muistipelin peluu, jossa hänestä tuli mestarien mestari ja tein hänelle oikein mitalin kaulaan. Mummo koki rökäletappion kerta toisensa jälkeen.
Virkkaamaankin jouduin, kun piti opettaa vasenkätiselle tyttärelle virkkausta. Hän olisi halunnut tehdä Kirpyn, mutta taidot eivät ihan riittäneet ja niin mummo joutui töihin. Tälläisen sain aikaiseksi ja kaksi on tilauksessa.
Kirpy on joku ihmeotus, joka seikkailee tietokonepelissä. Isosisko piirsi mallin ja mummo toteutti. Tytär muuten oppi virkkaamaan ympyrää, mutta ei vielä hallinnut ihan tarpeeksi hyvin, että olisi voinut toteuttaa haaveensa.
Tänään vietimme vielä keskimmäisen 7-vuotis päivää vähän etuajassa. Tein komean kakun, jonka päälle laitoin kondensoidusta maidosta saatua toffeeta. Välissä oli omaa kuningatarhilloa. Kyllä oli hyvää ja makeaa! Harmi, kun en älynnyt ottaa valokuvaa kakusta.
Että tämmöistä, kortteilua ei harrastettu. Sain kyllä perjantaina Enkulilta pari korttia ja matskua, mutta palaan asiaan huomenna.
HYVÄÄ ALKAVAA VIIKKOA KAIKILLE!
Soma Kirpy ihmeotus.. paljon onnea syntymäpäiväsankarille:-)
VastaaPoista