tiistai 3. kesäkuuta 2014

Tarina päivässä 3.6 /Käännekohta

Elämässäni on ollut muutama käännekohta. Yksi työn kannalta tärkeimmistä oli, kun tajusin, mistä vanhustyössä on oikein kyse. Pohjoisessa asuessani työpaikallamme alkoi pitkä koulutus uudenlaiseen ajatteluun. Koulussa meidät oli aikanoinaan opetettu hoitamaan sairauksia. Vanhuskin nähtiin vain potilaana, jolla oli sairauksia. Vanhuksen tullessa vanhainkotiin, hän suurinpiirtein ovella antoi oman elämänsä avaimet hoitajalla ja alistui hoidettavaksi. Ei ihme, ettei vanhainkoteihin oikein haluttu.
Meidän pitikin opetella pois opitusta ja voin sanoa, että se ei ollut helppoa. Piti opetella elämään rinnalla, ei yläpuolella. Piti oikeasti opetella kuuntelemaan ja tehdä sen mukaan. Mutta ei ollut helppoa vanhuksillakaan. Voisiko tuohon todella luottaa? Uskallanko todella sanoa, mitä haluan?
Voisin puhua vanhustenhoidosta vaikka kuinka kauan. En  sano, että olisin aina itse siinä onnistunut.Kaikesta opettelusta huolimatta. Kysymys on kuitenkin vanhuksen näkemisestä ihmisenä.

4 kommenttia:

  1. Juu, perille on tullut ja johonkin kommenttiin jo laitonkin siitä eilen kiitokset.
    Tykkään niin pupukorteista!

    VastaaPoista
  2. Hienosti kirjoitat vanhuksista. Kunpa tuo ajattelu saisi yhä enemmän alaa!
    Kun ihminen vanhenee, milloin hän lakkaa olemasta ihminen?

    VastaaPoista
  3. Hieno kirjoitus! Kirsti tuossa sanoikin hienosti, että koska vanheneva ihminen lakkaa olemasta ihminen, aivan. Seuraan oman äitini vanhenemista...keski-iät ovat nousseet...äitini sanoikin, että miten hän jaksaa, jos elääkin 100 vuotiaaksi. Ymmärsin hyvin hänen kysymyksensä. Itsestäni ei hoitajaksi olisi, siksi nostan jokaiselle hoitajalle hattua ja toivotan jaksamista.

    VastaaPoista
  4. Hieno kirjoitus! Kirsti tuossa sanoikin hienosti, että koska vanheneva ihminen lakkaa olemasta ihminen, aivan. Seuraan oman äitini vanhenemista...keski-iät ovat nousseet...äitini sanoikin, että miten hän jaksaa, jos elääkin 100 vuotiaaksi. Ymmärsin hyvin hänen kysymyksensä. Itsestäni ei hoitajaksi olisi, siksi nostan jokaiselle hoitajalle hattua ja toivotan jaksamista.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!