keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Tarina päivässä 18.6 /ikivanha

Hyvin vanha, hyvin iäkäs. Ryppyinen ikivanha eukko. Nämä eivät suoranaisesti kuvaa minua, siis ulkoisesti eikä iällisesti. Sisäisesti kyllä olen tunnistanut itseni ikivanhaksi. Olen aina ollut sitä mieltä, että olen vanhana syntynyt. Siksi tunnen itseni kotoisaksi vanhojen parissa. Ollaan niinkuin samankaltaisia.
Ikivanhaksi koen itseni myös nykytekniikan parissa. En ymmärrä mitään. Olen tipahtanut aikaa sitten kehityksen rattailta. Jos olen niillä koskaan ollutkaan. Joskus muinoin osasin asentaa uudet videot ja kaikki kolme kanavaa, nyt en ymmärrä, mitä ohjekirjan sanat merkitsevät. Nuorten mielestäkin olen ikivanha ajatuksiltani. Kaikki vanha on muutenkin ruvennut kiinnostamaan. Vanhojen kirjojen tuoksu on yllättävän hyvä. Ikivanhat kellastuneet paperit samoin.
Ikivanhaa kuvaa hyvin puu, joka on harmaa käppyräinen, oksiakin katkennut,paljon nähnyt ja kokenut. Tai kanto, niinkuin kuvassa. Olen tuonut sen eräältä puolukkareissulta.


1 kommentti:

  1. Et kyllä ole mikään ikivanha, et sisältä etkä päältä! Uskallan näin varmaksi sanoa täällä blogissa lukemani ja näkemäni perusteella.
    Eikö ole kuitenkin kiva näkökulma tarkastella esimerkiksi vanhoja kirjoja ja muutakin, näin vanhimpana iältään kuin mitä on tähän asti koskaan ollut!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!