tiistai 23. huhtikuuta 2013

Vilimarikan decosivut

Tänään piti Vilimarikan haasteeseen tyhjentää joku. Laukkua minun ei kannata tyhjentää, kun siellä ei ole juuri muuta kuin nenäliinoja ja ostoskuitteja. Taskuissakaan ei ole muuta kuin nenäliina.
Niinpä päätin kurkistaa "aarrelaatikkooni" ja katsoa, mitä siellä on.


Tänne olen kerännyt kaikenlaista mukavaa muistettavaa, eihän sinne mahdu kuin osa.Jokaisen olisi hyvä kerätä muistoja, joita sitten iäkkäänä ja mahdollisesti muistamattomana voi katsella. Tälläiset yksittäiset muistot voivat tuoda muistamattoman mieleen hyviä muistoja ja niiden avulla saa keskustelua aikaan. "Muistatkos, kun tämä tapahtui..."
Täytyy sanoa, ettei minulla ainakaan vielä ole dementiaa.

Näistä jutuista tein deco-sivuni. Sivuilla ei ole paljon kuvia, vaan olen luetellut, mitä rasiasta löytyy. Muutamasta jutusta otin valokuvan.

Minulla on pieni puinen rasia, josta olen tehnyt aarrelaatikon. Olen kerännyt sinne asioita, jotka tuovat muistoja tai ovat muuten tärkeitä.
*oma neuvolakortti v.-46
*lastenlasten kuvia
*lasten äitienpäiväkortteja
*joulupukille kirje
*vanhoja seteleitä
*viinipullon "esiliina",jonka taskussa vihje, että minusta tulee mummo(v.03)(en sitä tajunnut edes siitä)
*lastenlasten ristiäisistä nimiservetit
*hääkutsu ja servetti ja hääkarkkipussi

****

*lasten isoisoisän nimikirjoitus
*3 vanhaa korttia
*pari vanhaa kirjettä
*Aaron hiuksia
*vanha linkkari ja pikku puukko
*vanhoja avaimia

*****
Tässä oma neuvolakorttini. Samanlainen oli lapsillani 25 vuotta myöhemmin. Tätä on vain täytetty nuukasti, en koskaan tullut kysyneeksi miksi.

Vasemmalla olevan kortin on saanut täti 15 v. isältään v. 1917, keskellä isomummon saama kortti v. 1907 ja oikealla tätien saama uuden vuoden kortti vuosisadan alkupuolelta.(1900)

*****
Toisessa kirjeessä isoisoisä kirjoittaa v. 1901 naapurille, ja pyytää tätä antamaan tyttärelle 5 kg riisiä. Hän itse on sairaana.
Toisen kirje on vuodelta -26, jossa melkein tuntematon mies kosii tätiä, sanoilla"olen pakoitettu..." Mies oli lähdössä Amerikkaan ja olisi halunnut tädin vaimokseen.Täti ei ilmeisesti suostunut, koska pysyi neiti-ihmisenä. Tästä ei koskaan puhuttu suvun piirissä, ei ehkä kukaan muu edes tiennyt. Kirje löytyi tädin jäämistöstä. Aarre!

Toisella sivulla olevat Aaron hiukset ovat todellinen AARRE. Aarolla oli 4 v. pitkät ihanat kiharat. Sitten joku tyttö oli kysynyt, oletko sinä tyttö vai poika ja hiukset leikattiin heti, kun poika pääsi kotiin. Minä aina pyysin, että Aaro olisi vaihtanut hiuksia mummon kanssa, mutta ei hän siihen suostunut. Toi kuitenkin leikatut hiukset mummolle.Nyt ne ovat isossa kirjekuoressa aarrelaatikossa.

*****
Vielä on atc-kortti.
"Aika kultaa muistot"






5 kommenttia:

  1. Arvokkaita ja suloisia muistoja!
    Onpa hienoa, että olet nuo koonnut säilytykseen!

    VastaaPoista
  2. Vielä minun piti kirjoittaa, että "Aika kultaa muistot" on kovin kaunis kortti!

    VastaaPoista
  3. Ihana aarrelaatikko. Muistoja, muistoja..niitähän meillä riittää jo tähän ikään ehtineillä.
    Onneksi päälimmäisenä on ne hyvät muistot.

    VastaaPoista
  4. Aarrearkkuhan tuo on ihan sananmukaisestikin :)

    VastaaPoista
  5. Sinä se et kyllä petä koskaan! Nytkin taidokasta työtä, ihanaa ja pakko katsella ja lukea jokainen asia tarkasti. ettei vaan missaa mitään!
    upea aarrearkku!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!