sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Vilimarikan atc-decohaaste

Nyt oli kyllä hauskuus loppua, kun rupesin tekemään Vilimarikan decosivua enkeleitä ja kukkia. En nimittäin ole löytänyt koko decovihkoani mistään. Tosin askarteluhuoneeni on NIIIIIN sotkussa, ettei se mikään ihme ole. Mutta en ymmärrä, minne sen olen piilottanut.
No, tein kuitenkin sivut irrallisina ja liimaan vihkoon, kunhan se suvaitsee jostakin ilmestyä.



Valitsin ihan tarkoituksella vähän erilaisia enkeleitä mukaan. Alimmainen sivu on sillä noin ryppyinen, kun se on märkä kimalleliimasta. Tekstinä on Raamatusta "Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi" Se on minusta erittäin lohduttava sana ja kertoo enkeleitten tehtävästä.
Linkittäessäni sivujani huomasin taas lukea ohjeita. Piti olla atc-kortti mukana. Hätäpäissäni tein tänäaamuna enkelikortin. mutta en sitä liittänyt sivuihin vielä. Pitää miettiä, miten sen teen.





4 kommenttia:

  1. Kauniit kortit. Lohduttavaa kuulla, että jollain toisellakin on askartelukamat NIIIIIIN sekaisin. Itse taas eilen etsin vaikka ja mitä. Olen hukannut saksetkin pöydän sekamelskaan...Olisikohan aika tehdä suursiivous ja luopua samalla jostain? Siis minun ainakin.

    VastaaPoista
  2. Oi, ihanan erilaisia enkeleitä.
    Harmi, jos vihkosi on kadoksissa kauankin. Mutta hätä keinot keksi tälläkin kertaa. :)
    ei tämä leikki niin vakavaa saa olla. Jos et tee atc-korttia vihkoon, en minä siitä rankaise. Kukin soveltaa ihan oman mielensä mukaan sivuja omiin tarpeisiinsa hyväksi. :) Pääasia olisi, että oltaisiin yhdessä tämän projektin kanssa ja olisi kivaa. Inspiraatiota.

    VastaaPoista
  3. Ihanat sivut olet tehnyt ja kiva että joku muukin käyttää Raamatullista arkistointi tapaa:"Etsivä löytää" :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat kortit. Minä en uskaltanut lähteä dekoon mukaan. Tunnit ei riitä millään.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!