lauantai 9. tammikuuta 2016

Huomenta

Pakkanen on toistaiseksi hellittänyt. Nyt mittarissa 13,4 miinusta ja lunta näkyy satelevan. Toivottavasti ei ihan niin paljon kuin Merikarvialla, jossa olisi tullut jopa 80 cm lunta.
Eilen käytiin maalla lämmittämässä taloa. Sisällä oli + 6 ja ulkona - 23. Poistullessa aurinko oli jo laskusuunnassa ja otin muutaman kuvan ns. Mustolanmäeltä, josta näkyy useampaan pitäjään, no ainakin kahteen.


Talvinen luonto on kaunis.

Fb tiesi kertoa, että pakkaset ovat olleet tuhoisat punkeille. Siis myös näille syk-
syisin metsässä kiusaaville punkeille. Pakko sanoa HURRAA! Ne ovat vieneet ilon käyskennellä marjametsässä. Jospa niitä ei nyt sitten riesana olisi tulevana syksynä, ainakaan kovin paljon.

Olen taas useamman yön nukkunut vain 4 tuntia hyvin, sitten on ollut yhtä pyörimistä. Saattaahan olla, että välillä on nukkunutkin, mutta itsestä tuntuu, niinkuin ei ollenkaan nukkuisi. Totuius lienee siltä väliltä. Joskus nousen ylös tekemään jotain, useimmiten vain käännän kylkeä. Jos alan lukea, niin heti kohta väsymys painaa, mutta kun sammutan valon, silmä kirkastuu. Voisikin kokeilla äänikirjoja, kuulokkeilla kuunnellen ainakin yöllä. Mies ei tykkäisi pakkosyötöstä.

Nyt kello onkin jo niin paljon, että lehti kolahtaa kohta laatikkoon. Minulla on ollut ainakin 15 vuotta tapana lukea lehti vuoteessa maaten. Nimenomaan pitkällään. Ei ole ollenkaan sama lukea se istualtaan. Lehden lukeminen vuoteessa on suorastaan rituaali, ainakin nautinto.

HYVÄÄ HUOMENTA KAIKILLE! EIPÄ AIKAAKAAN, KUN ON KEVÄT!

1 kommentti:

  1. Heippa, täällä toinen yövalvoja. Viime yö meni hyvin, sillä nukuin 4 + 3 tuntia. Välillä luin Turun sanomat. Kuluneella viikolla huonoin yö oli 2 + 1 + 0,5 + 0,5 tuntia. Välillä olin pitkiä aikoja ylhäällä. Siivosin mm. askarteluhuoneeni. Sellainen itsetuntemus on vuosien aikana tullut, että olostani tiedän, milloin kannattaa jäädä sänkyyn odottamaan unta ja milloin kannattaa vaan nousta ylös.
    Odotan niin kesää ja mökkikautta. Kesällä on öisin paljon enemmän mahdollisuuksia kuluttaa aikaansa. Mennä vaikka ulos istumaan ja ihmettelemään.
    Kevään ja kesän odotuksessa :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!