maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen ilot ja surut

Tämä pääsiäinen oli erilainen . Lauauntaina saatettiin miehen isä haudan lepoon. Hän eli 93 -vuotiaaksi. Hän oli innokas sotaveteraani ja siksipä hautajaiset olivatkin juhlalliset.
Oma isäni haudattiin samoin pääsiäislauantaina 31 vuotta sitten. Hänkin oli veteraani, mutta hänen kohdallaan ei ollut lippuja eikä musiikkia. Hänet haudattiin suoraan hautaan. Hän olisi ansainnut saman kuin appeni. Mutta silloin toimittiin niin.



Surun keskellä iloa toi pikkuinen irlantilainen.


Surun keskellä kuuluu kuitenkin ilosanoma 

"KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA, KUOLEMALLAAN KUOLEMAN VOITTI JA HAUDOISSA OLEVILLE ELÄMÄN ANTOI!"


4 kommenttia:

  1. Osanottoni teille kaikille! suurta surua, mutta muistoissa kaikkea kaunista.
    Ei meilläkään mikään kaunis pääsiäinen ole ollut, ja tuskaa tuskan perään, mutta ei vedä vertoja tuolle tuskalle. VOIMIA!

    VastaaPoista
  2. Voimia, tätä tämä elämä on siihen kuuluu iloa ja surua. Hyvää alkavaa viikkoa. ♥

    VastaaPoista
  3. Otan osaa <3 Myös meidän suvussamme on pääsiäisenä vietetty hautajaisia. Isäni molemmat vanhemmat ovat kuolleet pääsiäisenä ja samoin isäni. Varsinkin toinen pääsiäispäivä on ollut oikea surupäivä. Mutta elämä vie eteenpäin. Ihana pieni irlantilainen. Mukavaa päivää sinulle.

    VastaaPoista
  4. Kristus nousi kuolleista! Kuolema on voitettu. Valtava asia.
    Meidän ei tarvitse pelätä kun valitsemme elämän täällä maan päällä ollessamme.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!