Teistä en tiedä, mutta minä olen nolostunut monta kertaa elämäni aikana. Ja kun minä nolostun, muutun punaiseksi ja se nolostuttaa vielä enemmän. Juttuja olisi vaikka kuinka, mutta kerronpa nyt tapahtuman, joka tuli ensiksi mieleen.
Vähän esitietoja. Ei niillä kyllä ole nolostumisen kanssa mitään tekemistä, mutta kerronpa kuiten. Tapahtui joskus -80-luvulla. Olin eräässä vanhainkodissa töissä ja yksi asukkaista oli hävinnyt. Porukalla etsittiin ja minä löysin hänet läheisestä joesta hukkuneena. Siitä seurasi poliisikuulustelu, koska niin kuului ainakin silloin tehdä.
Aikanaan pidettiin hautajaiset. Asukas oli poikamies, ainoa sukulainen oli vanha sisar. Haudalla oli pappi,suntio, vanhainkodin johtaja ja minä.Kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes pappi ja suntio aloittivat virren. Minä ponnekkaasti yhdyin siihen, johtaja vähän myöhemmin.Ensimmäinen säkeistö meni ulkomuistista, mutta sitten lauluni hiipui. En osannut sanoja. Äkkiä huomasin, että pappi ja suntio halusivat esittää virren kahdestaan ikäänkuin ohjelmanumerona. Kyllä minua nolostutti! Ja tämä on pysynyt mielessäni yli 30 vuotta! Eikä tosiaan ole ainut!
Ihana tarina. Jotkin asiat jäävät mieleen todella hyvin.
VastaaPoista