MiMiTuI /toinen kirja

Täällä on hauska lukuhaaste. Olen yrittämässä oppipojaksi ja saatanpa päästäkin, jos nyt esittelemäni kirja hyväksytään.
Kirjan on kirjoittanut Jaakko Tapaninen, kirja on ilmestynyt vuonna 2010 ja kustantaja on Otava.

Lähikuvassa
EERO HUOVINEN

Ammattina on PIISPA.

Kirja alkaa mielenkiintoisesti piispantarkastuksella Pohjan seurakunnassa. Millaista on piispan työ? Piispan halutaan aina puhuvan myös lapsille. Kirkon penkkiin on tuotu parisataa koululaista kuuntelemaan piispaa.
Sanoja harvakseltaan pudotellen piispa kertoo, mitä hän tekee. Piispana hänellä on lupa tarvittaessa nimetä apulaispiispoja ja nyt hän valitsee halukkaista kaksi.Piispa nostaa penkiltä klarinettikotelon kokoisen ja näköisen laatikon ja arvuuttelee, mitä siellä voisi olla. Hetken arvuuttelun jälkeen piispa pyytää apulaispiispoja ottamaan laatikosta kovasti soittimen näköisiä osia, jotka hetken tutkistelun jälkeen näyttävät sopivan yhteen. Lapset ruuvaavat osat yhteen. Yleisö seuraa hiirenhiljaa. Kun osat on saatu yhteen, piispa ottaa käteensä komean piispansauvan.
Lammaspaimenilla oli aikanaan samanlaiset sauvat. Jos joku lammas pyrki omille teilleen, paimen koukkasi sauvallaan takaisin laumaan. Piispa koukkaa lapsia sauvallaan ja saa aikaan kikatusta.
Samanlaista on piispan työ, lauman koossapysymistä. Lapset ymmärtävät, mitä piispa tekee.

Eero Huovinen on syntynyt vuonna 1944 papin poikana, Helsingin keskustassa. Isä toimi Evankeliumiyhdistyksen matkapappina. Eero kasvoi sisälle uskoon ja evankeliseen liikkeeseen. Papiksi tultuaan hän kiinnostui dogmatiikasta, eli uskon perusteista ja niinpä hän innostui kovasti päästyään Teologisen tiedekunnan kirjaston assistentiksi, sieltä edelleen apulaisprofessoriksi.

60-luvulla Huovinen tutustuu Irja Kilpeläiseen, joka on opiskellut Yhdysvalloissa sielunhoitoa. Kilpeläinen kouluttaa pappeja ja opiskelijoita asiakaslähtöiseen sielunhoitoon, jossa opetellaan jättämään oma itsensä sivuun ja opetellaan kuuntelemaan. Ei anneta helppoja vastauksia, raamatunlauseita, vaan keskitytään ihmiseen. Mitä hän haluaa sanoa. Vimmaiselle tunneihmiselle ja dogmatiikasta innostuneelle miehelle oli vaikeaa häivyttää itsensä ja asettua toisen osaan. Myöhemmin tästä on kuitenkin ollut suurta apua. Huovisella on sanottu olevan norsun korvat.

Vuonna -91 Eero Huovinen valitaan Helsingin piispaksi neljästä ehdokkaasta. Vuonna 2010 hän jää eläkkeelle virasta. Piispan virkavuosiin sattuu paljon ja monenlaista. Hän on omanlaisensa harvakseltaan sanoja pudotteleva piispa, jota toiset pitävät liian lepsuna. Hänen virkakauteensa sattuivat kantelut Antti Kylliäisen harhaoppisuudesta. Luther-säätiö ja heidän suhtautumisensa naispappeuteen. Samoin samaa sukupuolta olevien parien siunaaminen. Mutta Huovisella oli myös hyvät katoliseen kirkkoon.
Hänen kuuntelutaitonsa ja osaaottava eleettömyytensä tulivat hyvin esille Estonian onnettomuudessa ja kaikkihan me muistamme piispa Huovisen Tsunamin yhteydestä. Hänet muistetaan piispana, joka itki.Jolla ei ollut sanoja, joka uskalsi epäillä, missä Jumala oli.

Kirja on erittäin mielenkiintoinen. Tosin siinä on paljon hänen tutkimuksistaan, mutta ne minä ohitin sujuvasti. Suosittelen kirjaa niille, joita kiinnostaa elämä kirkon sisällä.