torstai 12. maaliskuuta 2015

"Tiluksilla"

Aiemmin kerroin miehen lähteneen ulkohommiin. Innostuin itsekin ajatuksesta hangilla kävelemisestä ja menin perästä puron takaiseen metsikköön. Siellä oli jo muutama ranka kaadettu ja tässä kuva, etten vain naatiskellut, vaan tein töitäkin.



Meidän tontilla on puro ja rotko, joka on n. 10 m syvä. Miten ja milloin lie muotoutunut. Sen pohjalla puro kuitenkin solisee. Ei ole jäätynyt kokonaan koko talvena.


Tälläisiä kiviä löytyy rotkon reunalta muutama.


Rotkon syvyydestä ei saa oikeaa käsitystä kuvista. Reunat ovat kuitenkin jyrkät. Kerran olen laskenut mahallani alas, kun liukastuin,enkä saanut vauhtia millään loppumaan. Löysin itseni alhaalta pää kivellä. Onneksi kivellä, eikä vedessä.


Puro ei ole tässä kohtaa mitenkään iso, mutta vuolaasti virtaa ja siirtyy osaksi maan alle.


tässä on meidän mansikkamaa. Vielä joutuu vähän odottelemaan.

Metsikössä asustaa rusakoita/jäniksiä. Ne hoksaa paremmin oikeastaan talvella, jolloin jää hankeen jäljet. Kun hankimme muutaman omenapuun, nämä luulivat, että ne on niille tarkoitettu. Mies suojasi puut seuraavana syksynä havuilla ja omenapuut ovat saaneet olla rauhassa.


Talon seinustalla tulppaanit jo työntyvät maasta.

Kyllä on mukava seurata kevään edistymistä!

4 kommenttia:

  1. Onpas teidän tiluksilla ihanat oltavat! Luonto lähellä, eikä suuria betonibunkkereita ja saastepilviä. Kaipaan niin mummolaan, jota ei enää ole.

    VastaaPoista
  2. Tuo rotkohan näyttää ihan siltä, että siinä on joskus virrannut runsaasti ja syvää vettä, joka on vienyt kivien väleistä muun maa-aineksen mennessään. Nyt vaan historian kirjoja tutkimaan.

    VastaaPoista
  3. Onpas jännittävä ja vähän vaarallisenkin tuntoinen rotko maisemissasi.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!