sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Uusi vuosi, onko uudet kujeetkin?

Vuosi on vierähtänyt mukavasti käyntiin. Kohta on pääsiäinen ja sitten jo juhannus ennen kuin huomataankaan. Lunta on ihan omaksi tarpeiksi. Ainakin  täällä keskemmällä Suomea. Isäntä kyllästyi lumenluontiin ja osti lumilingon, vaan sen jälkeen ei lunta ole tullut. Sitä nyt innolla odotetaan, että päästäisiin kokeilemaan.
Minulla on kortinteko jäänyt melkeinpä kokonaan. Tarpeita kyllä on, mutta kun istahdan pöydän ääreen, ei synny mitään. Ajattelin, että annan olla. Lahjoittelin jo viime vuoden puolella papereita pois. Muutakin olisi vaikka kuinka paljon, mutta en ihan vielä lopeta kokonaan. Jos kuitenkin kortteilu elpyisi. Toisaalta, jos antaisi kaiken pois, niin saisi ostaa ihan uusia tavaroita, jos innostus iskee.
Aikani on kulunut sukkia kutoen. Ja niitä on tullut. Lankoja ei tarvitsisi ostaa ollenkaan, mutta aina sorrun, kun halvalla saa tai kaunista näkyy. Saattaa käydä niin, että kudon kutomisintoni loppuun ja sitten jotain muuta.
Kankaatkin annoin melkein kaikki pois, kun totesin, ettei minusta ompelijaksi ole. Tahtoa olisi moneenkin asiaan, mutta taitoa ei, eikä pitkäjänteisyyttä.

 
Olga-sukat Nallesta

Jämälankasukat, varret ohuesta villasta, terät Nallesta

Tästä tulee tietenkin sukat, malli on vielä etsinnässä.


Nämä ovat ohuesta Step-langasta

Muutamat muutkin sukat olen kerennyt tämän vuoden aikana jo kutoa.

Tätä blogia mietin, että jotain muuta täytyy kehitellä, koska kortteja ei synny. Käyn kyllä tutkailemassa teidän blogejanne, mutta harvakseltaan kommentoin. Anteeksi saamattomuuteni sillä alalla. Facebookissa on oppinut, ett nostaa peukaloa tai laittaa hymiön, niin tahtoo käydä hankalaksi oikea kommentointi. Liekö sekin nykypäivän metkuja.

Huomenna alkaa jo kolmas viikko tätä vuotta.Tulee mieleen, että joillekin se voi olla viimeinen vuosi, myös minulle. Sitä kahtoen eletään.

MUKAVAA ALKAVAA VIIKKOA!

1 kommentti:

  1. Ihania neuleita olet tehnyt. Minunkin askartelut tökkivät aikapulan vuoksi. Pitää tehdä aina sitä mistä saa inspiraation. Väsyneenä ei aina jaksa olla luova ja neulominen rentouttaa todellakin välillä.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!