lauantai 7. lokakuuta 2017

Lomalla tehtyä

Olimme tosiaan vaunun kanssa pohjoisessa pari viikkoa. Ensin yötä Ranualla ja sieltä ajoimme Nuorgamiin, jossa viihdyimme neljä yötä. Kolmena päivänä teimme retkiä Norjan puolelle, mm. Kirkkoniemeen ja Karasjoelle. Matkailusesongin loppumisen huomasi Norjan puolella, kun ei meinannut löytyä avointa ruokapaikkaa.
Nuorgamissa näkyi Norjan läheisyys. Siellä oli kaksi ruokakauppaa, joissa ainakin toisessa oli pitkä lihatiski, jossa palveltiin. Hinnat olivat ensin Norjan kruunuissa, sitten euroissa. Aukioloajat olivat Norjan ajassa. Ja norjalaisia riitti.
Ajoimme vielä Altaan, jossa olimme kolme yötä. Huikeita maisemia. Kaunista. Sattui vielä aurinkoiset hyvät ilmat. Kyllä kelpasi. Olimme Alta River Campissa, jota pitää suomalainen pariskunta.
Altasta löytyi myös hurmaava kauppa, jossa oli askartelutarvikkeita ja lankoja ym. Mutta hintataso on korkeampi kuin Suomessa.
Niin mutta teinhän minä muutaman kortin siellä.



Nämä kolme korttia on tehty norjalaisesta lasten kirjasta, jonka löysin kirpparilta Kirkkoniemestä.



Korteilla ei ole nimeä, mutta ovat vapaita vaihtoon.

Mukavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Hauskoja kortteja. Tuo mediapersoona on on kutkuttava ja pöllökortin yläpuoinen kortti on herkkyydessän kaunis.

    VastaaPoista
  2. Hienoja, mediapersoona on hauska.

    VastaaPoista
  3. Onpa teillä ollut upea matka, tunnelmat ja näköalat muistaa varmasti pitkään.
    Hienoja korttejakin olet malttanut tehdä.

    VastaaPoista
  4. How do I make money from Betway? - Work Tomake Money
    To make money from Betway? Betway is one of 메리트카지노 the most reputable bookmakers in the งานออนไลน์ world, boasting septcasino a wide range of markets on all kinds of

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!