keskiviikko 13. elokuuta 2014

Uusia ATC-kortteja

Otin maalle vähän korttitarvikkeita mukaan, jos sattuisi satamaan. Ja onneksi eilen aamuna satoi ja niinpä sain aloitettua muutaman kortin. Lopetin kortit kotona. Ajattelin tarjota muutamaa korttia haasteisiin.


Vilimarikan elokuun haasteesse piti olla yksi väri pääaiheena. Siihen tarjoan tätä korttia.


"Neitoperho"varattu


"Verkossa" varattu Enkulille


TJK #33

Kaikki kortit ovat vapaita vaihtoon.

Heippa vaan!

Olen taas ollut pari päivää pois koneelta ja kurkisteltavaa on vaikka kuinka paljon. En ole likikään kaikkien blogeja kommentoinut, kun olen niin paljon jäljessä. Sorry ystävät! Jospa ilmojen viilettyä ja syyskiireitten mentyä kerkiäisi taas.
Kuumat ilmat ovat vieneet mehut tyystin. Jos olisin laihtunut sen määrän, minkä olen hikoillut, niin olisinpa hoikka! Ruokaakaan ei ole jaksanut tässä kuumuudessa hirveästi väsätä ja niinpä on syöty vähän epäterveellisesti ja siksikö? verensokeri on noussut. Ei enää suklaata, jäätelöä, makkaraa eikä pizzaa.

Mutta iloisempiin asioihin. Olen saanut Kotilaiskalta vaihtarin. Omaani en enää edes muista.


"Aika parantaa"

Aika parantaa on klisee, jota ei suositella sanottavaksi surevalle, koska se tuntuu tyhjältä surun keskellä. Totuus kuitenkin on, että se parantaa, ainakin jossakin mielessä. Ehkä haalistaa surun, muuttaa sen muotoa. Kotilaiska on saanut tässä kortissaan hyvin esille ajatuksen ajan parantavasta voimasta.
Kiitos Sinulle Ystäväni Kotilaiska jakamisesta!


lauantai 9. elokuuta 2014

Tarina päivässä 9.8 / letti

Lettejä on monenlaisia. Hiuksissa tai pullassa voi olla lettejä. Pullaletin tekeminen voi olla joillekin vaikeaa. Varsinkin 4-säikeinen. Leivon lettipullaa nykyään harvoin, etten ole ihan varma, onnistuisiko tuo minultakaan. Ainakaan ensimmäisellä kerralla. Äiti leipoi aina pullapitkoja useamman kerralla. meitä oli 6 lasta, joten pullan menikki oli taattu. Pikkuveljeni keräili pitkoja tyynynsä alle. En muista, kävelikö hän unissaan vai muuten vain, mutta hänen sängystään löytyi silloin tällöin puoliksi syöty pullapitko.
Minulla on ollut useamman vuoden pitkä tukka. En kuitenkaan tee siihen lettiä, koska se olisi ohut kuin hiiren häntä. Nyt herääkin kysymys, miksi pidän pitkää tukkaa. Ihan vain miehen takia. Hänestä naisella pitää olla hiukset, eikä hän innostu niiden laikkaamisesta.
Kylällä liikkuu parikin miestä, joilla on pitkä ja todella paksu tukka. Minusta on väärin, että miehellä on sellainen tukka, jota naiset kadehtii. Miehelle riittää komeus, mutta naisten pitäisi olla vielä kauniita ja pitkät hiukset kruunaavat naisen.

perjantai 8. elokuuta 2014

Muutama haastekortti

Sain tänäaamuna tehtyä muutaman haastekortin valmiiksi. Kotilaiskalla on meneillään surutyöhaaste, johon tein kaksi kortti.

haaste #3


haaste #4
Näihin on Kotilaiskalla runot, joita en kopsannut, kun en osaa.

******


TJK #32
"Hyödyllinen kapistus"

Tämmöistä

Tupahommia enimmäkseen on tehty. Kävin tosin eilen aamuna metsässä ja sain ehkä 3 litraa mustikoita.Samasta paikasta kuin ennenkin. Nyt oli lehdet tippuneet varvuista ja niinpä piilossa olleet marjat löytyivät hyvin.
Olen kutonut sukkia ja ostanut lisää tarjouslankoja. Tulee se kylmä kuitenkin jossakin vaiheessa. Teen nyt aikuisten sukkia Viroon vietäväksi. Sielläkin on kylmää talvella ja mökit kylmiä.


Linnut eivät olleet vielä huomanneet kirsikoita ja niinpä olemme niitä syöneet urakalla ja leivoinpa piirakankin,


Hyvää oli.

Illalla sitten tuli ukkoset. Kyllä helpotusta on odotettukin, mutta ei ilma paljon kummenmaksi muuttunut. Sitten 4 paloautoa ja kolme pienempää ajaa hurautti pillit päällä ohi. Luulimme jo, että jossakin on iso palo, mutta sauna se vain oli. Vaikka eihän se pieni juttu ole, kenenkä sauna se oli. Tietenkin näillä ilmoilla on varauduttava kaikkeen, ettei pienestä pääse tulemaan isoa.
Tästä tulikin mieleen yksi muisto lapsuudesta. Olin serkun kanssa saunassa. Heidän saunansa oli ulkorakennuksessa, jossa oli myös höyläämö. Yht´äkkiä ovi aukaistiin ja joku huusi, pois saunasta, rakennus palaa. Eipä siinä aikailtu. Rakennus paloi käyttökelvottomaksi.
 Ps. Korttejakin olen yrittänyt tehdä haasteisiin. Siirsin askartelutarvikkeet toiseen huoneeseen ja kuten voitte uskoa, kaikki on hakusessa. Laitoin myös leikatut silput roskiin. Pääsee keräämään uusia.


perjantai 1. elokuuta 2014

Tarina päivässä 1.8 /elonkorjuu

Olukuu on alkanut ja samalla elonkorjuu. Tälläisellä kotipuutarhurilla se on vähänlaista. Oikeastaan minun laittamia ovat vain porkkanat maassa. Mutta meillä on jonkinasteinen yhteistyö- ja avunantosopimus miehen kanssa puutarhatöissä. Mies on laittanut paljon marjapensaita ja minun tehtäväni on tyhjentää ne ennen lintuja. Rastaat eivät onneksi vielä ole palanneet mustikkametsästä.
Tänä vuonna puutarhatyöt ovat olleet melko piinaavia. Kuumuus on aivan liikaa minulle. Onneksi maanviljelys on koneistettu. Eipä olisi kovin herkkua olla heinäpellolla tällä kelillä!
Meillä elonkorjuuseen kuuluvat porkkanat ja perunat. Tomaatit ovat tänä vuonna minitomaattia ja todella miniä, mutta hyviä. Kurkkuja ei tarvitse korjata ollenkaan, sillä niiden viljely epäonnistui. Eikä tule omenoitakaan.
Minä muuten luulin kauan aikaa, että Lauri Tähkän orkesteri on elonkorjuu, mutta se onkin kuulema ELONKERJUU.

Vielä hengissä-nippa nappa

Vaikka tänään ei olekaan kovin kuuma(?), olen aikaste lailla väsynyt. Eilen aamulla olin vajaan tunnin kasvimaalla, hattu päässä, niin verenpaine laski liian alas ja olin jo vähän hätää kärsimässä. Join, join ja join, mutta ei hirveästi korjaantunut paine. Päätin, etten tänään ulkotöihin mene.
Olen tehnyt lapsenlapselle syntymäpäiväkortin tällä viikolla. Hän täyttää 11 vuotta!


sisäpuolella on rahatasku, koska hän ei enää halua "lasten tavaroita", joten ajattelin, että sujautan rahaa. Saa ostaa, mitä itse haluaa.

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA JA MUISTAKAA JUODA KUNNOLLA! EIKÄ KANNATA KAIKISSA JÄRVISSÄ KÄYDÄ UIMASSA.