perjantai 23. kesäkuuta 2017

Päiväkirjan lehdiltä

Kotilaiskalla on menossa tämä hauska haaste, jossa tehdään kortteja päiväkirjaan. Olen harvakseltaan kortteja tehnyt, mutta eilen innostuin.
Olimme maalla ja tarvikkeita ei juurikaan ollut mukana.Leikkasin Irlannista ostamastani Santoron paperista kuvan ja tein tytölle suun. Pohja revitty lehdistä ja kynällä muutama lintu ja reunat.

Mieleni pahoitin

Keskiviikkona pahoitin mieleni niin, että vielä torstai-aamuna tuntui ikävältä. Siitä aihe korttiin.
Sitä luulee tekevänsä oikein ja hyviä ratkaisuja ja sitten löytyy ihmisiä, jotka osaavat neuvoa, kun se on myöhäistä.
No tänä aamuna ei enää tunnu ikävältä.

Kaikesta huolimatta OIKEIN MUKAVAA JUHANNUSTA!



sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

TJK # 23 ja 24

Minä olen selvästi heittäytynyt eläkkeelle tai ainakin lomalle blogirintamalla ja korttien teossa. Olen jonkinlaisen tavoitteen kuitenkin laittanut itselleni, että TJK-kortit teen.
Niinpä väsäsin tänä viikonloppuna kaksi puhelinkorttia. Olen joltakin kamulta saanut kaksi samanlaista kuvaa ja vähän toista muokkasin.



Ylimmäinen kyselee, onko vapaus puhelimessa
ja alimmassa hän kertoo olevansa puhelimessa. Pieni poliittinen viesti.(?)

*******
Olimme pari viikkoa Irlannissa ja ajattelin laittaa kuvia myöhemmin, jos SAAN aikaiseksi.

Mutta nyt HYVÄÄ ALKAVAA VIIKKOA JA JUHANNUSTA!