lauantai 1. lokakuuta 2016

Ensimmäinen satumainen syyssukka on valmis!

Hip Hei! Niin vain sain ensimmäisen satumaisen syyssukan valmiiksi! Vesipisarat tuottivat suunnattomia vaikeuksia. Nimenomaan se, että ei ollut sopivaa lankaa. Siis paksuudelta. Siinä kohti olen kutonut ja purkanut ainakin neljä kertaa. Kävin jopa ostamassa uutta lankaa, mutta sekään ei ollut sopivaa. Kävin kaivelemassa kellarissa lankavarastoa ja sieltä löysin kirjavaa nallea. Minun pisarani ovat säihkyviä eri sinisen sävyissä.


Vähän näkyy langat vetävän, vaikka sidoin pitemmällä välillä.
No nyt vielä toinen sukka. Toivottavasti tulee vähän helpommalla.
Sen ainakin opin, että langat kannattaa varata valmiiksi kaikki samaa lankaa.



10 kommenttia:

  1. Joo, niin olisi minunkin kannattanut, mutta huitelin kuvioita ja pohjaakin ihan millä langalla milloinkin ja kovasti tuli epätasaista. No, eipä haittaa. Sun sukkasi näyttää oikein hyvältä, mutta ootahan kun näet minun. Ei uskoisi, että sukkia olen suoltanut ikäni, mutten kuviollisia.

    VastaaPoista
  2. Olipas vaikean näköinen malli, ainakin mulle. Tuli tosi kivan näköiset.
    Muuten olen saanut maksun, kiitos, mutta vien postiin vasta maanantaina, eilen unohdin, anteeksi.
    Eihän posti kulje viikonloppuisin, vasta se maanantaina lähtee vaikka vienkin silloin lootaan :) :)

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää.;)
    Vetää ne mullakin langanjuoksut, vaikka onkin samaa lankaa kaikki. Hrjotus kai tekee mestarin eli toinen mennee jo paremmin.;)

    VastaaPoista
  4. Hienot sukat...mulla nyt kymmenet tehty pukinpussiin.

    VastaaPoista
  5. Voi että onkin hauskan mallinen sukka. Rakastan kuvioneuleita ja minäkin olen niitä neulonut muutamia.

    Varasin sinullen Syysikkuna-kortin. Onko minullakin yksi varaus? Joko lähetän?

    VastaaPoista
  6. Juu,pannaan postiin huomenna!

    VastaaPoista
  7. Komiat sukat tuli ja kyllä se kevyt höyrytys ja venytys hiukan tasottelee kiristyspaikkoja.

    VastaaPoista
  8. Kiitos ihanasta postistasi. Laitan huomenna blogiini esille ihanuudet. Upea tuo pöllöhylsy ja ihana tuo korttisi. Kiitos.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!