maanantai 29. helmikuuta 2016

Terveisiä

Silpputehtaan laajennusosan uudet haasteet ilmestyivät ja koska olen noussut jo klo 5, niin lähdin hyvissä ajoin tutkailemaan tarvikkeita kortteihin.
Nyt onkin paljon haasteita ja iso projekti RaijaAnnikin kanssa. Saa olla ahkerana. Mutta sain yritysmessut ja kantele-esiintymisen pois alta, niin nyt kerkiääkin. Minulla on iso 36 kielinen kannel, jota en osaa soittaa. Olen porukassa soittanut vain bassoa, siis muutamaa kieltä. Eilen Jumalanpalveluksessa soitimme kolme kappaletta. Yhdessä meinasin alkaa jammailla ja heti menin sekaisin. Haaveeni on, josko joskus osaisin soittaa niin, että samalla säestän. Melodian kyllä osaan. Jos ei muuten, niin sitten "mun kanteleeni kauniimmin taivaassa kerran soi..."

Siitäpä päästiin korttiin.


Taivaallisia terveisiä


Tintin terveiset
Ovat vapaita vaihtoon.

ILOA VIIKKOOSI!

5 kommenttia:

  1. Kyllä on söpöset sinun korttisi!! Iloista viikkoa myös sinulle !!

    VastaaPoista
  2. Kauniita on. Iloa myös sinulle. Vien tänään kirjani postiin.Joudun piaan "saikulle" niin oli tehtävä valmiiksi.Ei tarvitse sinun pitää kiirettä kuitenkaan-tee ihan rauhassa.Onkohan sulla minun tämä Nokian osoite.paketista löytyy lähettäjän os.Hyvää uutta viikkoa.

    VastaaPoista
  3. Nopea ja hieno vastaus!
    Kiitos osallistumisesta!

    VastaaPoista
  4. Ihania, tykkään tuosta alimmaisesta :)

    VastaaPoista
  5. Tee ihan rauhassa .Jaksan odotella.Hyvä että posti tuli perille ja tosi nopeast.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!