torstai 7. tammikuuta 2016

Lapaset pakkaseen

Tein pakkasen innoittamana itselleni pasut pasaset. Ohje on joskus Ullaneuleen sivuilta otettu "Ailin lapaset". Tähän sain upotettua jämälankojani 84 g. Helpot tehdä ja lämpimiltä tuntuvat.





Joulukuusikin riisuttiin ja kannettiin ulos. Tämä joulu oli stressitön, mukavaa yhdessäoloa lasten ja heidän perheidensä kanssa. Joulua ja uutta vuotta on varjostanut muutaman ystävän murheet.
Joskus tuntuu, että suruja tulee ihan läjäpäin. Jossakin vaiheessa tuntui, että kaikki sortuu ympäriltä. Ei omia juttuja, vaan ystävien ja tuttujen. Panee miettimään, että perusta, jolle elämänsä rakentaa, kestää, koska ongelmitta ei kukaan tästä elämästä selviä.

Pakkasta oli aamulla -27. En erityisemmin tykkää. Pohjoisessa asuessa pakkasta saattoi joskus olla -30 ja monta viikkoa peräjälkeen. Kaikki oli tahmeaa. Auton jarrut jäätyivät.

Torstai on kuitenkin toivoa täynnä!

6 kommenttia:

  1. Loppiaiseen loppui täälläkin joulu. Kauniit lapaset teitkin.
    Tuollaisena aikana, kun toisten huomaa kärsivän, tajuaa itsekin helposti elämän rajallisuuden ja toisaalta myös kiitollisuuden omasta tilastaan. Haluaisi auttaa, muttei löydy keinoa auttaa tarpeeksi. Toivottavasti tilanne on jo rauhallisempi ja läheisesi saavat paremman ajan nyt eteenpäin.

    VastaaPoista
  2. Kauniisti "vanhanaikaisennäköiset" lapaset, siis nimenomaan positiivisessa mielessä ja varmasti ihanan lämpimät :)Tällä hetkellä mittari näyttää -25,5 ja on peräti asteen lauhtunut aamusta. Kyllä nyt lapasia tarvitaan!

    VastaaPoista
  3. Mun joulu loppuu vasta Nuutinpäivänä "Nuutti kulta pois sen viepi ja pääsee arkirutiineihin". Kukin tavallaan. Pakkasmittari on jämähtänyt -28 jo useamman päivän ajan. Riittäisi jo, unohtuu tuo ilmastonlämpenemisjuttukin kohta.

    VastaaPoista
  4. Kyllä nyt lapasilla on käyttöä. Täälläkin joululuusta riisutaan:)

    VastaaPoista
  5. Lapasia ny tarvitaan - täälläki 24 C ja tuo meri tekee aina lisää monta astetta.
    En jaksanut jostain syystä tänään pakata joulukoristeluja. Huomenna sitte.
    Hyvää loppu viikkoa ♥

    VastaaPoista
  6. Lapas tarvetta on täälläkin,aamulla -28c,nyt illemmalla -26c.En mene ulos....säätiedotus lounais-suomesta...

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!