perjantai 2. lokakuuta 2015

Armiidalta saatu

Sain jo jonkin aikaa sitten Armiidalta kortin vaihdossa, mutta nyt vasta se pääsee näytille.


Meidän kolmen marjamaat

Ihastuttava kortti! Kiitos Armiida!

********
Olen heti aamutuimaan kuorinut eilen keittämäni punajuuret. (siistiä hommaa) Panin aamulla myös perunoita keihumaan. Ajattelin tehdä trendiruokaa, eli paistaa vielä potut. Tosin unohdin kattilan kiehumaan ja nyt on vähän mustuneita perunoita ja isosti mustunut kattila. (edelleen siistiä)
Jäätelöäkin ajattelin tehdä, kokeilen puolukka sellaista. Tytär lapsineen tulee huomenna pikavisiitille. On onneksi muitakin jäätelön syöjiä kuin minä.
Punajuurista meinasin kokeilla laatikkoa ja lindströmin pihvejä. Lisäksi laitan sokerin kanssa viipaleita pakkaseen.
Eli monenlaista säheltämistä on ollut ja ilmeisesti tulee jatkumaan. 
Korttejakin olen tehnyt haasteisiin, mutta niitä ei voi vielä näyttää.

Pahaenteisen tyyntä ja rauhallista ulkona.

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit!