keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Voitto ja mainontaa

Voitin Loreal Blondin kesäkilpailun palkinnon ja sain sen tänään postissa. Kerrassaan upea monipuolinen palkinto!


Papereita, kaksi leimaa, kukkia, nauhoja ym. KIITOS LOREAL BLONDI!
Olipa mukava juttu!

*******
Vietimme puoli päivää kaupungissa kaupoissa ja kirppareilla, koska täällä satoi vettä. Uskokaa tai älkää, vettä tuli.
Kävimme ostamassa Halpahallista  TYRNIVOIDETTA, jonka pitäisi auttaa itikanpuremiin rauhoittaen kutinaa. Vielä en ole sitä kokeillut, mutta itikoistahan ei ole pulaa, joten käyttöä on. Maksoi vain 2,50 € purkki.



250 ml valkoista hyvänhajuista voidetta.

Minusta on tullut ötökkäkammoinen. Kun vähän aikaa olen ulkona, niin jo tuntuu, että joka paikassa kuleksii joku ötökkä, punkit ovat kauhistus. Yhtään en ole tavannut , mutta ei sitä koskaan tiedä.

Meillä kasvaa kaikki ihan hirveästi, on kuin olisi  sademetsässä.Olen yrittänyt repiä kukkapenkeistä ja puskien juurelta ylimääräistä kasvustoa, mutta ei tahdo perässä pysyä.
Nyt on ruvennut taas tuulemaan. Se hyöty siitä on, että itikat eivät pysy vauhdissa mukana. Ilma on hautova, taivaan rannalla mustat pilvet. Ukkosta odotellaan.
Tiesittekö muuten, että Kuopion toriparkissa vuotaa jälleen katto?



1 kommentti:

  1. Appua miten ihana palkinto. Onnea.
    Laita vaan perhoseni jemmaan. Yritän saada vaihtareita aikaan. Minulla on vaan tosi kiireisiä päiviä loman jälkeen työssä

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!