keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Good morning everyone!

Kotiuiduin eilen illalla Irlannin matkalta. Siksi täällä on ollut hiljaista. Anteeksi kovasti, jotta en ole osallistunut mihinkään, enkä kommentoinut blogejanne. Kunhan pääsen jälleen kiinni arkipäivään, niin käyn katsomassa, mitä kaikkea ihanaa olette tehneet!
Olimme pienen tytön ristiäisissä. Muuten oli tarkoituksenani käydä katselemassa paikallisia askartelukauppoja. Muutaman läjän tavaraa ostinkin. Samanlaisia tarvikkeita sielläkin on. Suurinpiirtein.


Ostoksia rajoitti se, että ne piti saada mahtumaan matkalaukkuun, mutta tässä sitä tavaraa on. Askartelulehtiä en löytänyt kuin kaksi. Jotain laitan varmaan palkinnoksi Viltsun haasteeseen.

Olen aivan ihastunut Irlantiin. Ristiäiset pidettiin Kerryssä, johon on huikeat tiet. Pieniä, kapeita ja todella mutkikkaita teitä. Muratit kasvavat pitkin pitkin kiviaitoja, jotka reunustavat teitä. Vanhoja raunioita löytyy sieltä täältä. Talot voivat olla pieniä ihastuttavia kivisiä mökkejä tai isoja hulppeita rakennuksia. Eikä koskaan kantti kertaa kantti. Ihmiset ovat ystävällisiä, äänekkäitä ja koko perhe käy pupissa aamupalalla, varsinkin viikonloppuna. Huonommallakin englannilla saimme kaiken toimitettua. Vettä vain satoi turhan usein. Siihen tosin olimme jo tottuneet Suomessa. Irlannissa ilma voi muuttua ihan hetkessä. Kun olet pukenut päälle, auringonpaisteen sijaan sataakin jo rankasti vettä, kun menet ulos.Päivälämpötila saattoi nousta lähelle +10, mutta yhtenä yönä oli pakkastakin. Heidän talvensa on kuin meidän syksy. Miehet olivat juoksulenkillä shortsit jalassa.
Pupit ovat mielenkiintoisia. Pieniä kodikkaita huoneita/huone, käytävä, vielä löytyy huone. Vessa voi olla yläkerassa. Pieneen tilaan mahtuu paljon ihmisiä. Sovussa istutaan, syödään, juodaan kahvia, rupatellaan. Olimme kahvilla yhdessä paikassa, huone ehkä n. 20 neliötä, aikuisia 16 ja kahdet lastenvaunut.Hyvin mahduttiin. Suomessa ei tälläisiä paikkoja taida löytyä. Täällä laki kieltää suurinpiirtein kaiken, mikä Irlannissa on mahdollista.

Tälläisiä ajatuksia päällimmäisenä. Rautatieasemalla odotti luminen auto, ovet jäässä ja pakkasta sopivasti. Kun matkaan lopulta päästiin, odotti kotikin paikallaan. ps. nukuin 10 t ja näin unia englanniksi.

6 kommenttia:

  1. Oi miten ihana reissu on sinulla ollut ja kiva kun olet taas remmissä:)

    Hyvää keskiviikkoa!!

    VastaaPoista
  2. ai jai, kuola valui katsellessani ostoksiasi! :D
    Ihana matka varmasti! Mutta eikö vain, että oma koti on se, minne ihana aina palatakin. :)
    Tervetuloa takaisin!

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa kotikonnuille Maca! Kiitos mielenkiintoisesta matkakertomuksesta. Tuli ihan ikävä Irlannin monipuoliseen tunnelmaan.
    Huomasin kyllä, että olet oudon hiljaa, mutta arvelinkin, että olet matkoilla.

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa takaisin.
    Ehti jo tulla outo tunne, kun ei voinut mistään kysyä, minne Maca on joutunut!
    Sinulla on ollut aivan ihana matka.

    VastaaPoista
  5. Mahtavia ostoksia. Noista saa vaikka mitä tehtyä !

    VastaaPoista
  6. Tervetuloa takaisin. Varmasti ihana reissu ja upeita ostoksia olet tehnyt.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!