torstai 25. heinäkuuta 2013

Tarina päivässä/kananmuna

 Olin 90-luvulla töissä eräässä vanhusten hoitokodissa. Hoitokoti oli ikäänkuin maatilan sivuelinkeinona.Niinpä saimmekin kirjeen, jossa EU määräsi, minkäkokoisia munia saa myydä. Oltiin ensin ihan pihalla, mitä asia meille kuuluu, kunnes se selvisi. Kyllä nauratti niin hoitajia kuin hoidettavia.
Sain munasta aiheen ja keitin kaksi munaa , kun muistin, että jääkaapissa on raejuustoa. Munista ja juustosta tein munavoita, jotta saadaan herkutella.
Munia on ollut välillä liikaa ja välillä liian vähän. Pääsiäisenä meidänkin kaupan tarjonta supistui. Enää ei saanut 6 erilailla tuotettua. Kyllä harmitti! Oli tyytyminen ihan erilaisiin muniin, kuin olin tottunut.Ja sitten ne loppui kaikki. Jossakin on ollut munaton pääsiäinen, ehkä vain suklaamunia. Ei paha sekään vaihtoehto.
Munista on väännetty jos minkälaisia vitsejä. Minä en nyt kerro yhtään. Ensin meinasin, mutta se olisi ollut vähän sopimaton, joten pidättäydyn asialliseen tarinaan.

2 kommenttia:

  1. Ja minä aina odotan intoa puhkuen, jotta mikäs päivän tarina onkaan. :) Aina saa jännittää, jotta kuinka erikoinen teema tänään onkaan. :) Kiitos, kun jaksat viihdyttää.

    VastaaPoista
  2. Onhan tämä aihe kirvoittanut mainosmiehiäkin. "Muna päivässä" tai "Munalla töihin" lienevät monille tutut hokemat.
    Savolainen kääräiseen sanan muotoon munnoo.
    Karjalainen silpasee piirakalle munavoita.
    Pirkka-Pekka Petelius kysyy juuri meneillään olevan ohjelmansa insertissä "Mites munavoi" jakaen viimeisen sanan kahdeksi eli muna voi, se muuttuu hauskaksi ja jopa intiimiksi.
    Voi että....

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!