tiistai 1. tammikuuta 2013

uusi vuosi, uudet kujeet

1.1.2013. Nyt se on piirretty ensimmäisen kerran. Vuosi on vaihtunut vesi ja räntäsateessa. Vaikka en olekaan taikauskoinen(tietoisesti), elämäni on kulkenut pitkälti 7 vuoden jaksoissa. Alkanut vuosi on seitsemäs eläkkeellä. Luottavaisin mielin kuitenkin vuoden aloitan. Turvanani on ikiaikojen Jumala.

Varsinaisia lupauksia en ole tehnyt. Ajattelin kuitenkin yrittää tehdä ATC-kortin vuoden jokaiselle päivälle Savon Sanomista. Koska tänään lehteä ei tullut, tein kortin eilisestä. Se on tehty mainoksista ja sopii oikein hyvin tälle päivälle.

"Hyvää Uutta Vuotta" 1/365 VAPAA
******
Huomenna menen Kysiin tutkimuksiin, jospa jotain valaistusta käsiongelmaan tulisi. Tänäänkin olimme Kuopiossa, Männistön seurakunnan 50v. juhlajumalanpalveluksessa. Minä suntiona katselen, miten muissa seurakunnissa asiat on hoidettu. Katselen uusia ideoita.Vaikka, nyt kun meille valitaan vakituinen työntekijä, jään pois tästä hommasta.Aikansa kutakin.
Iloisin mielin aloitan uuden vuoden. Toivon, että teillä ystävät on myös valoisa, odottava mieli! Jokainen päivä on uusi mahdollisuus!
***
Tällä kirjoituksella ei ole mitään tekemistä muffinssien kanssa, mutta en saa tuota tunnistetta poi, niin olkoon.

*****
Kiitos Vilimarikalle neuvosta, kuinka poistan väärän tunnisteen. Yritin ja yritin, mutta en tajunnut klikata tunnisteet-sanaa. Aina sitä viisastuu!

5 kommenttia:

  1. Vai täällä sitä on oltu ja ollaan huomennakin. :)
    Tuossa pakkailin rannekoruasi pakettiin ja postitan sen huomenissa. Minä en muuten tiennytkään ammattiasi. No, nyt tiedän. :)
    Tuo suunnitelmasi atc-tehtailusta kuulostaa haasteelliselta, mutta hauskalta. En uskalla kuitenkaan itse luvata samaa. Kesäkin tulossa... ;)
    Räntäsade täälläkin ja lenkillä käytiin. Lämmin keli. Ihanaa!
    Tuo muffinssi lähtee siten pois, että menet hallintasivulla TEKSTIT-kohtaan, klikkaat MUOKKAA tätä tekstiä, eli UUSI VUOSI, UUDET KUJEET. Sieltä avautuu se kirjoituspohja tähän. Sitten vaan oikeasta reunasta TUNNISTEET. Ja hiiri muffinssien kohdalle ja pyyhit muffinssit pois. Tallenna!!!

    VastaaPoista
  2. Mahtava päätös tuo päivittäinen kortti. Mutta niinhän sitä eläkkeellä kai ehtii ja voi. Toteaa vähän kade, vielä jokusen vuoden odottelija. Kiva päästä seuraamaan tuota päivittäiskorttiasi, kun lehti tulee mullekin, pitänee aina tsekata, mistäs kohtaa sen olet tehnyt.

    VastaaPoista
  3. Hauska idea! Minulla on tuo vanha 365 sanomalehdistä vielä vajaa, muuten olisin ehkä innostunut mukaan samanlaiseen ideaan.

    VastaaPoista
  4. Hieno idea:) huomasitko maca että voitit lohdutus palkinnon arvaa mikä haasteesta?? onnea sinulle, laitan lähipäivinä tulemaan!!

    VastaaPoista
  5. Sanomalehtikorttien tekeminen on mukavaa puuhaa. Minäkin päätin jatkaa Ainon ideoimaa 365 kortin urakaa, joka alkoi helmikuussa 2011. Nyt on 101 korttia valmiina.
    Mutta tehdä joka päivä kortti päivän lehdestä - kyllä on upea uuden vuoden lupaus!
    Ja toivottavasti saat käsiongelmaasi selvyyttä tämän päivän sairaalakäynnillä :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!