keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kaunista on

Käytiin tänään "maalla" ja kyllä täytyy sanoa, että Suomi on kaunis maa. Aurinko paistoi, taivas oli sininen ja tuhansia, miljoonia timantteja säteili hangella ja puissa. Joilla talvea ei ole, eivät voi edes kuvitella, miten kaunista voi olla. Mennessä orava juoksi pitkin sähkökaapelia tie yli. Oli varmaan huomannut, että on paljon turvallisempi vaihtoehto kuin varsinainen tie.

Minulla oli taas vaikeuksia bloggeriin tulon kanssa. Joitakin aikoja sitten päätin tehdä itselleni toisen sähköpostin g.mailiin. Eihän sekään sujunut ongelmitta ja niinpä niitä tulikin sitten perustettua heti kaksi. Hotmailin sähköposti jotenkin sotki koko systeemin, kun en muistanut enkä hoksannut, että minullahan on jo google-tili. Nyt en kuitenkaan päässyt bloggeriin hotmaililla, enkä toisella gmaililla ja tietenkään sen toisen salasalaa ei ollut muistissa. Erinäisten yritysten jälkeen sain uuden ja täällä ollaan.

Tämän päivän korttini on tässä.

23/365

Sain tänään myös postia, peräti 3 kirjettä! Kiitos Funchis ja Ulriikka vaihtokorteista ja Jipelle Riinan vaihtokuoresta. Täytyy illalla tai huomenna tutustua pusseihin perusteellisesti.

Tänä iltana täytyy vielä mennä kirkkovaltuuston kokoukseen.



1 kommentti:

  1. Oletpa saanut tehdyksi vekkulin kortin. Kuin sirkustemppuilija konsanaan. Nuo palleroiset ovatkin paljon oivallisempia noin pystysuunnassa. Minua kiinnostaisi se pyykkilautamuorin kuva, jospa joskus....

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!